STUK on julkaissut uuden julisteen - Varo säteilynlähteitä työskennelläsi romupihoilla

Kierrätysromun sekaan saattaa joskus joutua säteilynlähteitä. Säteilynlähteet voivat huomaamattomana olla todella vaarallisia säteilylle altistuville. Lisäämällä kierrätysmetallin kanssa toimivien tietoisuutta säteilystä ja säteilynlähteistä varmistetaan, etteivät säteilynlähteet jää huomaamatta ja altista ihmisiä säteilylle. Olemme tähän blogipostaukseen keränneet STUKin toimintaohjeet romupihalla tapahtuvaan säteilytilanteeseen. Ohessa on myös kuva STUKin julkaisemasta julisteesta - tämä on uusittu versio aikaisemmasta ja tähän on lisätty erilaisia säteilylähteitä. 

Aiheet: analysaattori holger hartmann tunnistus säteilynlähde säteily säteilyportti säteilynmittaus

Tietoa säteilyporteista

Säteilyportin tarkoitus on löytää mahdolliset säteilevät materiaalit ajoneuvon kuormasta ennen kuin niistä koituu suurempaa haittaa. Säteilynmittalaitteeseen investoidaan seuraavista syistä:
jotta voidaan turvata henkilökunnan turvallisuus, todistaa ostajalle, että myytävä materiaali täyttää vaatimukset, halutaan lähettää takaisin lähetykset, erityisesti ulkomaille suuntautuvissa kaupoissa ja lisäksi sillä voidaan todistaa ostajalle, että yritys on vakavasti otettava kauppakumppani. 

Aiheet: holger hartmann säteilyportti dosimetri säteilynmittaus säteilynlähde säteilynmittalaitteet säteilyannoksen seuranta materiaalin tarkastus säteilynlähteiden etsintä kuorman tarkastus polimaster RSI

Miten säteilynlähteet voivat jäädä huomaamatta metalliromun seassa?

Pitkään alalla toimineena kuulee silloin tällöin, ettei tietyn toimijan kannata hankkia säteilynmittausporttia, kun romu joka tapauksessa ajatetaa portin läpi lähtöpäässä.
Jos kierrättäjien ainoa säteilyn mittauspaikka on ajoneuvon säteilynmittausportti, on mahdollista, että säteilynlähde jää huomaamatta myös säteilynmittausportilta. Miten näin voi tapahtua?

Aiheet: holger hartmann säteilynlähde säteily säteilyportti turvallisuus säteilynmittaus metalliromu kierrätys

Mitä jos metalliromun seasta löytyykin säteilynlähteitä romun lisäksi?

Säteilynlähteitä on miltei mahdotonta havaita silmämääräisesti, tästä syystä säteilynmittauslaitteet ovat erittäin tärkeitä turvalliseen metalliromun kierrättämiseen. Aikaisemmassa kirjoituksessa kerroimme miten säteilynlähteitä voi joutua kierrätysmetallin sekaan ja miten ne voi havaita. Edelliseen blogikirjoitukseen voit tutustua tästä: http://www.holgerhartmann.fi/blogi/varo-sateilynlahteita-tyoskennellessasi-romupihoilla

Aiheet: holger hartmann säteilynlähde säteily säteilyportti turvallisuus säteilynmittaus metalliromu kierrätys

Varo säteilynlähteitä työskennellessäsi romupihoilla!

Kierrätysromun sekaan saattaa joskus joutua säteilynlähteitä. Säteilynlähteet voivat huomaamattomana olla todella vaarallisia säteilylle altistuville ja pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Lisäämällä kierrätysmetallin kanssa toimivien tietoisuutta säteilystä ja säteilynlähteistä varmistetaan, etteivät säteilynlähteet jää huomaamatta ja altista ihmisiä säteilylle.

Aiheet: analysaattori holger hartmann tunnistus säteilynlähde säteily säteilyportti säteilynmittaus